Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiimi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiimi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. syyskuuta 2021

Miksi Blogger sallii jatkuvan häirinnän?

Postauksiani on jatkuvasti "plokattu" (ilmoitettu sääntöjen vastaisiksi), saman hakkerin tai Bloggerin botin toimesta. Olen julkaissut rikokseen tähtääviä e-maileja analyyseineen ja ilmeisesti hakkeri tai hänen kehittämänsä botti "sulkee" artikkelin kerta toisensa jälkeen. Blogger-Tiimi kyllä aina palauttaa artikkelin hetkeksi (muutaman päivän päästä) MUTTA eikö olisi järkevämpää palauttaa hyväksytty artikkeli ja "jäädyttää" se koskemattomaksi. Minä (tai blogin omistaja) en voisi sitä muuttaa mutta ei myöskään verkkorikolliset voisi sitä plokata. Tämä estäisi jatkuvan häiriköinnin muissakin blogeissa.

Luin nuo Bloggerin "plokkausperusteet" ja tulin siihen tulokseen, että on äärimmäisen helppoa väittää mitä tahansa artikkelia sääntöjen vastaiseksi. Sen sijaan tuon asiattoman plokkailun estoksi ei näytä olevan muita keinoja, kuin vaatia Blogger-Tiimiltä artikkelin tarkistus ja palautus, joka on aina aikaavievä operaatio ja esimerkiksi verkkorikolliset saavat rauhassa kyniä onnettomia ihmisiä huijaustensa voimin, ilman ilmituloa, useampia päiviä.

Nyt 24.11.21 artikkelit palautettiin ennätysajassa. Katsotaan pysyvätkö ne avoimina?
(Eivät pysyneet.)

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Face Book tiimi saapui jälkijunassa moittimaan varoituksesta

Sukulaiseni FB tili oli hakkeroitu ja tilillä jaettiin tuota "Herlinin BitCoin ansainta spämmiä".
Ilmoitin sukulaiselle henkilöäkohtaisesti ongelmasta, postaus poistettiin  ja FB tilin salasana meni vaihtoon. Salasanaan lisättiin merkkimäärää hakkeroinnin vaikeuttamiseksi. 

Kaikki siis hyvin MUTTA...
FB Tiimi heräsi hieman viiveellä ja kun ei muuta enää löytänyt, varoitti varoituksestani.

FaceBook teamin luoma ilmoitus varoituksestani, kyseisen postauksen vaarallisuudesta.
Kun postaus oli poistettu, varoittivat poijjaat (tyttäret?) varoituksesta:

-------------------------FB Teamin teksti-------------------------

Kommenttisi on roskapostia koskevien yhteisönormiemme vastainen
Kukaan muu ei voi nähdä kommenttiasi.
Näiden normien tarkoitus on estää valheellisen mainonnan, huijauksien ja tietoturvaloukkauksien kaltaisia asioita.
-------------------------------------------------------------------------
 
TÄSSÄ SEURAAVAKSI ALAPUOLELLA SE VAARALLINEN KOMMENTTINI

(kirjoitti) Hannu Kuukkanen
Hmmmm. Kaikissa tapauksissa tämä spämmi on tunnistettu haittapostiksi ja analysoitu syvemmin sivustolla: https://choice.community/t/bitcoin-scams/17941/3
On ylimalkaan vaarallista antaa tällaisille toimijoille visakorttirietoja. Kannattaa seurata tiliä, kuinka päin numerot pyörivät ja minne rahavirrat ovat lirisemässä.
Spämmissä mainitaan tarvittavan Visa-tietoja ym. henkilötietoja, joka yleensä on vaaran merkki.
--------------------------------------------------------------------------
Näin käy kun menee varoittamaan FaceBook ansasta.