Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulkintojen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulkintojen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. tammikuuta 2023

Miksi S-Ryhmän postia saapuu Saksasta?

Näitä "asiakasposteja" saapuu jatkuvasti merkilliseltä koneelta.
Kun kuvittelet saavasi postia S-ryhmästä, paljastuu, että kone jolta posti on lähetetty, onkin saksalainen, ja domain on reksiteröity Englantiin.

Varsinkin tällaisesta postista kannattaa olla huolissaan, jossa kehoitetaan tarkistamaan pankki- ja asiakastietoja.
ÄLÄ missään tapauksessa klikkaa tällaisen kirjeen linkkejä, (vaikka ne olisivat vaarattomiakin). Pankkien nimissä saapuvista posteista ei voi koskaan mennä täyteen varmuuteen. On olemassa erittäin suuri vaara, että linkeistä kerääkin pankkitunnuksesi ja henkilötietosi huijari.

Olen jo kerran aikaisemmin kertonut S-ryhmälle, että on ajattelematonta lähettää postia osoitteista, jotka osoittavat ulkomaille. Se ei herätä vähäisintäkään luottamusta suomalaiseen toimijaan joka kertoo kaikenlisäksi "tietosuojakäytännöstään" näillä eväillä.

---------------------------------------KIRJE------------------------------------------

Tietoa muuttuneesta tietosuojakäytännöstämme – tarkistathan yhteystietosi
From     S-ryhmä (noreply.sryhma@email.s-kanava.fi lähettänyt kone on Saksassa. Domain on rekisteröity Englantiin. Kumpikin toiminto oltaisiin voitu tehdä Suomessa)
To     hannu.kuukkanen( @ )elisanet.fi
Reply-To     S-ryhmä
Date     Today 10:12
 
    
S-ryhmä           

Sääntelyn tulkintojen tarkennuttua ylläpidämme osaa asiakastiedoista yhteisrekisterissä.

Hyvä asiakkaamme,

Olet saanut tämän viestin, koska olet S-ryhmän ja S-Pankin asiakas tai S-mobiilin käyttäjä.

Päivitämme tietosuojaselosteitamme maaliskuun aikana.

Viranomaiset ovat tarkentaneet tulkintaansa EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta GDPR:stä. Tämän myötä SOK:ta ja S?Pankkia pidetään yhteisrekisterinpitäjinä tiettyjen yhteisten asiakastietojen osalta.

Käsittelemme yhteisesti ylläpidettävässä rekisterissä tarkasti rajattuja tietoja, joita käytämme asiakasomistajien palveluiden ja etujen tuottamiseen. Esimerkkejä yhteisrekisterissä käsiteltävistä tiedoista ovat etujen maksutilin tilinumerotieto Bonuksen maksamiseksi sekä analytiikkatieto, jonka avulla kehitämme S?mobiilia. Yhteisrekisterissä ei käsitellä S?Pankin tilien ja lainojen saldotietoja tai S?ryhmän ostotietoja.

Tämä viesti ei edellytä sinulta toimenpiteitä. Voit lukea lisää muutoksesta ja tutustua päivitettyihin tietosuojaselosteisiin verkkosivuillamme osoitteessa s-kanava.fi/yhteisrekisteri. (vain tätä osoitetta voisi käyttää selaimen osoitekentässä jos on aihetta tarkistaa omat tietonsa). Koska asia näyttää hoituvan ilman toimenpiteitä ÄLÄ klikkaa mitään linkkiä tässä viestissä)

Tarkistathan yhteystietosi

Huolehdithan, että yhteystietosi ovat varmasti ajan tasalla, jotta tavoitamme sinut asiakkuuttasi koskevissa asioissa. Kätevimmin ja nopeimmin tarkistat ja päivität yhteys- ja lupatietosi S?mobiilissa Minä-osion kohdassa Omat tiedot (oman nimesi alapuolella). Jos et vielä ole ottanut S-mobiilia käyttöön, voit ladata sen osoitteesta s-mobiili.fi. Voit tehdä päivitykset yhteystietoihisi ja markkinointilupiin kirjautumalla S-käyttäjätilille osoitteessa S-käyttäjätili.fi.

Ystävällisin terveisin
S-ryhmä ja S-Pankki
 
 
    
Voit ladata S-mobiilin puhelimesi sovelluskaupasta
Hanki S-mobiili Google Play palvelusta        Lataa S-mobiili App Storesta

Voit seurata meitä
S-ryhmä Facebookissa        S-ryhmä Twitterissä        S-ryhmä Instagramissa


Tämä sähköpostiviesti on S-ryhmän asiakkuuteen perustuvaa ajankohtaistiedottamista asiakkaille, jotka ovat antaneet meille sähköpostiosoitteensa. Tähän viestiin ei voi vastata. Jos et jatkossa halua saada näitä tiedotteita sähköpostiisi, voit kieltää sen tästä.

Osoitelähde: S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteri, (ÄLÄ KLIKKAA) SOK
Asiakasomistajuuden ohjaus, PL 1, 00088 S-ryhmä. Y-tunnus 0116323-1.

Käytämme henkilökohtaisia linkkejä.
Klikattuasi linkkiä sinut tunnistetaan verkkosivulla. (ÄLÄ KLIKKAA)

www.s-kanava.fi   |   Palaute

----------------------------------------------------------------------------

S-Pankki varoittaa huijausviesteistä sivuillaan ja kieltää käyttämästä sähköposteissa olevia linkkejä. ÄLÄ siis klikkaa kirjeen linkkejä!
Tämä posti on lähtöisin S-Pankista ja se on vastoin pankin omia turvallisuusohjeita.

Tässä edellinen varoitukseni aiheesta: https://vaarallinenweb.blogspot.com/2022/10/s-pankin-bonustiedotteen-osoite-nayttaa.html