tiistai 21. joulukuuta 2021

Sähkösopimus Venäjältä?

Tämä kirje kuuluu siihen valtavaan spämmisarjaan, josta olen varoittanut jo aikaisemmin. Kirjeissä tarjotaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, lääkkeistä - sähkösopimuksiin.

Kaikissa kirjeissä tunnusomaista on, että kirjeessä on linkki tai useita linkkejä joiden osoitteet on piiloitettu linkinlyhennyspalvelun taakse. Olen testannut kirjeen linkin ja se vei vaaralliseksi luokitellulle sivulle. Kirjeissä näkyy usein (kuten tässä) myös jonkun vieraan henkilön osoite vastaanottajana. Kirjeet saapuvat eri osoitteista mutta lähes kaikille osoitteelle on ominaista sen "outous" suhteessa kaupiteltuun tuotteeseen. Tämäkään kirje ei saavu Sähkömittari.fi osoitteesta, kuten tekstissä osoite mainitaan.

Kaikkien näiden kirjeiden tarkoitus on kerätä ihmisten osoite ja henkilötietoja verkkorikosta varten. Yleensä tiedoilla ostellaan verkko-ostoksia tai tilataan verkkopalveluja. Myös saatat saada laskun olemattomasta sähköntoimituksesta, virallisen laskun lisäksi. Kaikikissa tapauksissa tietojen antaminen tulee uhrille kalliiksi.

"sähkösopimus" tekstin alta paljastuu tuo Venäjälle (kookossaarten maatunnuksella) vievä sähköpostiosoite ja linkki on "bitly.ws" lyhennyksen taakse piiloitettu.

Vaaleanpunaisen suorakaiten sisällä on kuva, jonka selaimessa esitän saapumasta koneelleni. Suosittelen tapaa muillekin. Kuvan voi erikseen sallia, jos katsoo, että viesti on turvallinen.

Tästä roskapostikampanjasta olen varoittanut aikaisemmin postauksessani:
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/12/suuri-joukko-roskapostia-joiden-linkit.html


Säästöpankkiryhmän linkit vievät Venäjälle

 Pankkiasioissa kannattaa aina olla erittäin varovainen ja mennä asioimaan oman pankin kanssa VAIN oman pankin virakkisen verkko-osoitteen kautta. Pankin osoitetta ei saa myöskään "Googlata", koska tuloksissa saattaa olla linkki rikollisen kasaamalle pankin näköissivulle.

Tämä rikollinen paljastui helposti, koska "Säästöpankkiryhmä©" s-postiosoitteen takaa löytyi alankomaihin vievä yksityinen osoite ja linkistä (vaikka muulta näytti), paljastui venäläinen palvelinosoite. Osoite näkyy, kun vien linkin yläpuolelle kohdistimen (ÄLÄ KLIKKAA) . Todellinen osoite ilmestyy selaimen vasempaan alanurkkaan.



 

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Netin lainatarjoukset ovat 99% ansoja

Älkää ihmeessä sortuko tällaisiin sähköpostitse saapuviin lainatarjouksiin. Niin epätoivoinen ei kannata olla. Näissä yleensä menettää rahaa runsaasti mutta saamapuolelle jää vain mielipaha.
Epäilyttävää on ennenkaikkea ilmaissähköpostiosoitteet, joita on tässä kirjeessä kaksi erilaista. Lähettäjä ja tuo lopussa oleva linkkiosoite.
Varoissaan oleva firma ei tarvitse ilmaisosoitteita. Varteenotettava yritys myös käyttää osaavia kielenkääntäjiä apunaan.

-----------------------KIRJE------------------------

Lähettäjä: Leon Smith leonsmithloanfirmXXX@gmail.com
(todellinen lähetysosoite on: itamajacobXXX@gmail.com- tämäkin osoite on tekaistu)

Hei rouva... sir
Tarjoan 1 000 - 300 000 € lainaa kaikille, jotka voivat maksaa sen
takaisin 2 % korolla, riippumatta haluamastasi summasta. Teen sen
tästä syystä
Taloudellinen luotto
- Kiinnitys
Sijoituslainat
- autolainat
velkojen yhdistäminen
- Joululaina
Jos tarvitset todella lainaa, ota minuun yhteyttä sähköpostitse:
debrauwwestloanfirmXXX@gmail.com

------------------------------------------------------

tiistai 14. joulukuuta 2021

Kalliiksi tuleva elokuvalahjakortti

Otsakkeella: "€35 Elokuvat Lahjakortti nyt vain €2.00!"
Tämä spämmi kuuluu yhtenä uutena tulokkaana tuohon aiemmin listaamaani roskapostiryppääseen. Lähetysosoite on eri mutta headerista löytyy nuo vakio luvattomasti käytetyt yksityishenkilöosoitteet ja sivulta piiloon lyhennetyt linkit verkkorikollisen palvelimelle, josta on varoituksia verkossa.


Saman sylttytehtaan ansakirjeotsakkeita löytyy lisää täältä. Kaikissa on yhteistä header osasta löytyvät kaksi luvattomasti käytettyä henkilöosoitetta. Voivat olla jopa kaapattuja tilejä, joiden kautta roskaposti kiertää.:

https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/12/suuri-joukko-roskapostia-joiden-linkit.html

lauantai 11. joulukuuta 2021

Epäterveellinen terveysportaali

Roskapostin lyhenteen taakse piiloitetusta linkistä aukeaa "Suomalainen Terveysportaali", jonka palvelintunnuksen omistaa panamalainen toimija. Panama on kautta Internet-aikojen ollut verkkorikollisten luvattu maa, eikä tule äkkiä mieleen, miksi siellä julkaistaisiin suomalaista terveyssivustoa muuten, kuin huijaustarkoituksessa.

Kun vierailee sivulla, eteen kimpoaa ikkuna joka pyytää lupaa "johonkin". Pahimmassa tapauksessa VIRUKSEN asentamiseen koneellesi.

Valesivustoja tehteillaan nykyään solkenaan. Sisältö kopioidaan verkosta. Toiminnallisuus jää yleensä erittäin ohueksi ja tähtää yleensä johonkin verkkorikokseen. Useimmiten henkilötietojen kalasteluun. Henkilötiedoilla tehdään sitten seuraava verkkorikos jossa sinä olet maksaja. 

Itse roskaposti oli tämän näköinen. Vaaleanpunaisten suorakaiteiden kohdilla on verkosta kopioituja kuvia. Logoja ja kuvia saa helposti ruutukaappauksin tai lataamalla tai linkittämällä ne suoraan palvelimilta, kun tuotemerkin alkuperäinen sivusto sellaisen mahdollistaa.

Kirjeessä olevat nyyhkytarinat kuuluvat huijauksen luonteeseen, eivätkä ole todellisia.


:---------------------KIRJE---------------------

KUINKA PÄÄSTÄ EROON VERENKIERTOON LIITTYVISTÄ ONGELMISTA? SE ON
HELPPOA!

 PARANNA VERISUONTEN JA VALTIMOIDEN VERENKIERTOA 28 PÄIVÄSSÄ! SE ON
HELPPOA!

 Kuinka päästä eroon verenkiertoelimistön ongelmista?

 LUE HELSINKILÄISEN ROUVA EMILIAN TARINA, YHDEN YLI 37000 HENKILÖSTÄ,
JOKA AVASI VALTIMONSA JA PALAUTTI OIKEANLAISEN VERENKIERRON
VALLANKUMOUKSELLISEN MENETELMÄN AVULLA.

_ "Verenkiertoon liittyvät ongelmani alkoivat melko viattomasti. Pohkeeni
olivat välillä vähän tunnottomia, joskus tuli myös suonenvetoja.
Käteni ja jalkani olivat jääkylmiä - mutta mitä minä välittäisin
turhista? Mutta muutaman vuoden kuluttua alkoivat vakavammat ongelmat.
Hengästyin hyvin nopeasti. Alkuun, vain kiivetessäni portaita (asun 3.
kerroksessa), ja ajattelin, että näin on kaikilla minun ikäisilläni.
Mutta myöhemmin, jo muutaman askeleen jälkeen, minun oli pysähdyttävä
ja hengitettävä syvään. TUNSIN OLEVANI RAIHNAINEN MUMMO! Ja sitten
tyttäreni synnytti lapsenlapseni ja minun oli välillä valvottava jopa
yönkin yli. _

_ Kun monien kuukausien odotuksen jälkeen onnistuin vihdoin tapaamaan
lääkärin, hänellä ei ollut armoa minulle. Paitsi, että hän moitti
minua, että aloin toimia niin myöhään, hän myös riisti minulta turhat
toiveet - vain leikkaus auttaa. Siihen menisi puoli vuotta jonossa. VOI,
MITEN MINÄ PELKÄSIN! Luulin, että en selviäisi tästä. Onneksi sain
kuulla tästä uudesta menetelmästä ajoissa. Nyt tiedän, että JOS EN
OLISI KÄYTTÄNYT SITÄ, OLISIN TEHNYT ELÄMÄNI VIRHEEN. _

_ Ennen en voinut ottaa kuin muutaman askeleen ilman hengenahdistusta,
mutta nyt teen tyttärentyttäreni kanssa pitkiä kävelyretkiä,kiipeän
portaita ylös kuin nuori tyttö. Pursuan energiaa! Kun sama lääkäri
näki koetulokseni, hän tarttui päähänsä! Olisitpa nähnyt hänen
ilmeensä! Hyvä Rouva, hän sanoi, en tiedä miten olette tehnyt tämän,
mutta TE OLETTE TÄYSIN TERVE! Peruutamme leikkauksen. Itkin ilosta. Olen
niin kiitollinen, tuhannet kiitokset! " _         

 Hyödynnä luonnollista menetelmää, jonka ansiosta jo yli 37 000 MIESTÄ
JA NAISTA on päässyt eroon verenkiertoelimistön ongelmista.

 ? Tulos jo 1 kuukauden jälkeen

 ? Verisuonten ja valtimoiden avaaminen

 ? Oikenlainen kolesteroli ja verenpaine

 ? Suojaus ateroskleroosilta ja sydänkohtauksilta

 ? Suonikohjujen ja pohkeiden kramppien loppuminen

 ? Kylmien jalkojen ja käsien loppu

 ? Luonnollinen hoito

 ? Helppokäyttöinen

 Ei ole väliä kuinka vanha olet tai kuinka kauan olet jo kamppaillut
sydän- ja verisuoniongelmien kanssa!

 Napsauta nyt ja VASTAANOTA ERIKOISTARJOUS LISÄRAHOITUKSELLA henkilöille
25. IKÄVUODEN JÄLKEEN. Napsauta ja lue lisää >> [1]

 

Jokainen linkki vie tähän piiloitettuun osoitteeseen joka puolestaan vie vaaralliseksi luokiteltuun sivustoon:
------
[1] http://bitlyXXX.ws/jXqt#nfpoy_BX/12/CT/dLPU/dqK/nfpoy



torstai 9. joulukuuta 2021

Danske Bankin nimellä saapuu jälleen ansakirjeitä

Tämän näköinen kirje ei saavu DanskeBankista, vaan huijarilta.
Tuo linkki rakentuu alidomainnimestä joissa osana on danskebank.fi.
Tuo hämää tarkkaavaisemmankin linkkien tutkijan. Linkki päättyy index -sivuun joka voi sisältää vaikkapa uudelleenohjauksen virukseen. Kuvan alla esiteltynä koko linkkiketju (jos siis linkkiä lähtee analysoimaan).

------------------------KIRJE---------------------------

   

Danske Bankin asiakkaita kuljetettaisiin linkiketjun kautta usean eri alidomainnimen alla olevalle palvelimelle (linkit on kirjoitettu hämäävään nmuotoon jossa osana alidomannimeä on danskebank.fi). Huijari on tarkoittanut, että linkit näyttäisivät kulkevan DB:n palvelimen kautta "bokanarilikoaldjXX.com" palvelimelle. (linkkiketju päättyy "index" -ansasivuun XX-rikkoo linkin)

Tämä domainnimi on uudelleenohjattu osoitteeseen:
Redirect URL    https://www.danskebank.fi.pehofoundationXX.org/user/danskebank/  (linkki päättyy "index" -ansasivuun)

"pehofoundationXX.org" päätyy jälleen uudelle, bokanarilikoaldjXX.com domainnimen alla olevalle palvelimelle.
https://www.danskebank.fi.pehofoundationXX.org/user/danskebank/pinikilaiijsdXX.com . Tämä linkki ohjautuu edelleen...

Seuraava Redirect linkki vie myös vastaavan alidomainosoitekokoelman kautta domainiin: "pinikilaiijsdXX.com" jossa pyöritys päättyy https://www.danskebank.fi.pehofoundationXX.org/user/danskebank/  - ketju päättyy "index" -ansasivuun.

Kaikki nämä domainnimet tulisi plokata ulos verkosta, tai vähintäänkin antaa varoitus rikollisen tarkoituksen mahdollistamisesta.
Jokainen domainnimi on mahdollistanut palvelimella rikollisen toiminnan, joko huolimattomuuttaan tai tarkoituksellisesti. Domainnimien rekisteröinti on lähes ilmaista, samoin palvelintila.

Huijauspostia saapuu jatkuvasti.
Tämän huijausviestin linkit vievät uudelleenohjattuna eri toimijoille "ikäänkuin" Danske Bankin verkkodomainin kautta.

Suuri joukko tarjous - postia joiden linkit vievät huijarin sivuille

Jokaisen kirjeen linkki vie vaaralliseksi luokiteltuun verkko-osoitteeseen.
Näitä vaarallisia roskapostikirjeitä saapuu nyt tukuttain postilaatikkoon
eri otsakkeilla:

Vedenpitävät ja luistamattomat saappaat, joita et halua ottaa pois koko talvena!
Ylläpitämään nivelten ja lihasten normaalia toimintaa
Ongelmia virtsaamisen kanssa? Kokeile ProstaCarea
Aika laihtua? Kokeile MetaBurnia ilmaiseksi!
Saat -50% GreatSkin-tuotteesta raikkaalle ja notkealle iholle!
Pidä aivosi terävinä ja terveinä
Haluatko mieluummin kovia vai pehmeitä paketteja joulukuusen alle?
Haluatko saada painosi hallintaan? Kokeile Cravelessia ilmaiseksi!
Vahvemmat kynnet ja terveemmät hiukset? Kokeile Hair and Skinia ilmaiseksi!
Fenix polttaa rasvaa nopeasti ja tehokkaasti
Opi kuinka Anttgi Herlinin sijoittaa miljoonansa
Kipu lihaksissa ja nivelissä? Kokeile Collagen Vitalia ilmaiseksi!
Tuntuuko siltä, että olet menettänyt kipinäsi? Kokeile T-kompleksia ilmaiseksi
Univaikeuksia? Kokeile Melatoniini Vitalia ilmaiseksi!
Laihduta Cravelessin avulla!
Tehostettu rasvanpoltto
Nuku paljon paremmin. Kokeile 8hours 50% alennuksella nyt!
Nuku hyvin
Paremmat yöunet

Onko sinulla vatsaongelmia? Nyt voit kokeilla BioBelly ilmaiseksi!
Haluatko mieluummin kovia vai pehmeitä paketteja joulukuusen alle?
ProDiet® – Tilaa Kokeilupakkaus Vain Postikulujen Hinnalla!


Jokainen kirje saapuu huijarilta joka kerää henkilötietoja verkkorikoksiaan varten. Koska headerissa lähettäjän kohdalla näkyy eri henkilönimiä, ilmeistä myös on, että roskapostia lähtee, tai kiertää yksityishenkilöiden kaapatuilta tileiltä tai kaapatuilla postiosoitteilla. Norjalainen "prostacare.fi" näyttää esiintyvän suurimmassa osassa lähettäjänä. Uusimmissa roskaposteissa näkyy lähettäjäosoitteena "viestit@veikkausviestit.fi". (Joissakin viesteissä on scandimerkit myös hukassa). Toinen yleinen lähettäjäosoite on: 
Todellinen lähettäjäkone paikallistuu venäjälle. Lähetyksessä on käytetty Mailchimp postitusohjelmaa ja ilmeisimmin Hartwallareenan postilistaa. Mailchimpille on reklamoitu tämä laiton toiminta. MailChimp kiistää olevansa missään tekemisissä tämän huijauskampanjan kanssa, joten heidän osoitteensa (muiden muassa) on väärennetty kirjeen header-kenttään.

Linkit on piilotettu eri linkinlyhennyspalveluiden suojaan. Näin nämä palvelut tulevat avustaneeksi rikollista toimintaa. Linkki vie sivulle joka on luokiteltu vaaralliseksi.

Purin suuren joukon näitä piilo-osoitteita ja ne johtavat ainakin kahdelle vaaralliseksi luokitellulle palvelimelle: "(https:)//aksacli.servehttpXXX.com" (omistaja No-IP.com) ja "(http:)//lavetzr.serveblogXXX.net" (joka ohjataan edelliseen).  (XXX rikkoo linkin).

Olen kertonut huijaustyypistä tässä blogissa artikkelissa:
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/11/ilmaista-lounasta-ei-ole-olemassa.html


keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Gmail tili huijaus

Tätä kirjettä ei ole lähettänyt Google, vaikka siltä vaikuttaa.
Jos gmail osoitteessasi on jotain ongelmia, mene suoraan Google-tilillesi. Tämä kirje vie sinut huijarin emailosoitteeseen.

------------------------------KIRJE------------------------------

Google LLC,
1600 Amphitheatre Parkway,
Mountain View,
CA 94043,United States of
America (U.S.A).

Dear Google User,

RE: GOOGLE OFFICIAL NOTIFICATION LETTER:-

Your email ID still Valid?

Contact ONLY details below.

====================================
Name: Sundar Arajan Pichai,
Claims Administrator/Foreign Payment Bureau/Google CEO.
E-mail: ceosundararajanpichaai@gmail.com
====================================

Sundar Arajan Pichai,
Chief Executive Officer

Sähkösopimus huijaus CIA:n nimiin

Lähettäisivätkö entiset CIA:n agentit sinulle sähkötarjouksia?

Tuskinpa vaan. Kyseessä on huijaus jolla yritetään kalastella henkilötietojasi. 

Tämän kirjee "reply" menisi SPYBRIEFING.COM-sähköpostiosoitteeseen, eikä yhteisö, sivuston kuvauksen mukaan, markkinoi sähkösopimuksia ainakaan. Tätä osoitetta näytetään käyttävän nyt useammissakin huijauskirjeissä. Olisiko CIA veteraanien postipalvelin hakkeroitu? Linkit veisivät Puolaan vaaralliseksi luokitellulle palvelimelle. Lähettäjän postiosoite voi olla myös "feikki".

---------------------KIRJE------------------------

Edullinen sähkösopimus Sähkömittari.fi:n avulla
Sähkömittari.fi -palvelun kautta voit helposti löytää parhaan sähkösopimuksen vertaamalla useiden sähköyhtiöiden sähkösopimuksia. Kilpailuttamalla sähkön voit säästä satoja euroja vuodessa.

Sähkön hinta on laskenut, kannattaa vaihtaa vanha kallis sopimus uuteen.

- Paras sähkösopimus 2 minuutissa
- Vertaa helposti useita sähköyhtiöitä
- Solmi sähkösopimus parissa minuutissa
- Sähkösopimuksen kilpailutus on ilmaista

SähköMittari.fi on 100% suomalainen palvelu, jonka avulla jo kymmenet tuhannet ovat kilpailuttaneet sähkösopimuksen.

Kilpailuta sähkösopimus ja säästä!   

Viestin lähettäjä ei ole Sähkömittari.fi, vaan markkinointikumppani.

Peruuta uutiskirje

------------------------------------------------------------------

Viestin lähettäjä ei ole mikään laillinen firma, vaan sähköpostihuijari!

perjantai 3. joulukuuta 2021

CIA:n henkilökunta testaa testosteroonitasosi

Sarjassamme järjettömiä huijauskirjeitä, saapui yritelmä sähköpostiosoitteesta, joka kuuluu: Spy Briefing – Lifesaving Strategies From Former CIA and Special Operations Personnel.
Kirjeen lähettäjä osoitteeksi voidaan asettaa mikä osoite tahansa mutta tämä ei nyt mitenkään natsaa tuotteeseen jolla huijari yrittää houkutella ihmisiä antamaan henkilötietojaan. Itse asiassa koko kirje ja sen asu on äärimmäisen kehnosti toteutettu. Onneksi.

Linkit vievät linkinlyhennysosoitteiden kautta tuntemattomille palvelimille. Älä klikkaile.

------------------KIRJE----------------

Haluatko nostaa testosteronitasoasi?
Voit testata T-kompleksia ilmaiseksi!

T-Complex on miehille kehitetty ravintolisÀ, joka auttaa lisÀÀmÀÀn kehon luonnollista testosteronitasoa.

T-Complex antaa sinulle myös parhaat edellytykset lihasmassan yllÀpitÀmiseen ja kasvattamiseen. LisÀksi T-Complex voi vÀhentÀÀ stressitasoasi sekÀ lisÀtÀ energiatasoasi ja haluasi!T-Complexin aktiiviset ainesosat on rÀÀtÀlöity miehille, ja ne voivat lisÀtÀ energiaa, normaalia aineenvaihduntaa, hedelmÀllisyyttÀ, lihasten ja kognitiivista toimintaa.

Juuri nyt voit kokeilla yhden kuukauden ilmaiseksi!
Kokeile ilmaiseksi 30 pÀivÀn ajan! Vain postimaksu 7,90,-

Ilman sitoutumisaikaa.
Kokeile ilmaiseksi

TÀtÀ uutiskirjettÀ EI lÀhetÀ Norwegian Lab, vaan joku heidÀn kauppakumppaneistaan. Et ole rekisteröitynyt Norwegian Labiin. Saat sÀhköpostiviestin, koska olet rekisteröitynyt kilpailuun tai online -kyselyyn. Voit aina peruuttaa tÀmÀn palvelun. Jos haluat peruuttaa kumppanimainosten tilauksen, napsauta "peruuta tilaus".

------------------------------------------------------------------------

ÄLÄ KLIKKAA "Peruuta tilaus" -linkkiä, koska se vie samalle rosvopalvelimelle.