sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

"Piraattikauppias" rahastamassa hyväuskoisia

SPÄMMI jonka takana on rahankalastelu ja luultavimmin myös tietokalastelu.

Domannimen takana on tyhjä verkkosivu joka ei ole rehellisen yrityksen tapa toimia, kuten olen jo aiemmissa spämmiselvityksissä kertonut. Mitä ikinä täältä onkaan tulossa, se ei ole hintansa väärti tai on jopa vahingollista. ÄLÄ klikkaa video-linkkiä tai "Say a word"-linkkiä, jos saat vastaavan e-mailin. Mikään ei takaa, että linkin takana on video tai yleensäkään turvallista materiaalia tämänkaltaisen viestin kyseen ollen.

En ole rekisteröitynyt tämän domainin sivuille tai luovuttanut e-mailiani heidän käyttöönsä koskaan joten se on virheellistä tietoa. Myöskään en ole koskaan aikaisemmin saanut tältä spämmeriltä viestiä. Mahdollisesti osoitteeni on kaapattu FaceBookista joka vuotaa tai on ainakin vuotanut e-mailosoitteita.

Tekstissä oleva video-linkki ei ole toiminnassa enää turvallisuussyistä.
Laitoin tähän viestin viestin alapuolelle viestin HTML-koodin josta voi havaita viestin lopussa olevan tyhjän kuvan, jonka avulla lähettäjä voi nähdä viestinsä avaamisen koneellasi. E-mail viestit kannattaa selaimessasi merkitä näytettäväksi teksti-muodossa tai kieltää kuvien ja linkitetyn aineiston automaattisen lataamisen viestien yhteydessä.

-----------------spämmi--e-mail--------------------------------------------

Just in case you missed the email I sent you a couple of days ago…

Here’s a mini-training to help you start your freelance career with
fewer mistakes, less stress, and more consistent income from the
very beginning:

>> Break into making money from home <<

Ok, that’s all for now. Go get your free training and we’ll talk about
it later :)

D. Anderson,
The Pirate Trader

You are receiving this email because you have subscribed to our mailing list Not for you? Say a word and you won’t hear from me again.

------------------------------------------------------------------------------------------------




SOURCE----------


Received: by hometiptop.thearthomes.com id hf9bns0001g6 for <hannu.kuukkanen@elisanet.fi>; Thu, 11 Jun 2015 22:50:44 -0500 (envelope-from <d. anderson@thearthomes.com>)
Subject: We can teach you how to better capitalize your money.Watch video
From: D. Anderson <d. anderson@thearthomes.com>
To: hannu@elisanet.fi
Message-ID: <dcc9d3ded6a1dee9ddd0dbc2e1d8e2a8cadccae6d4e2cdd99ec7dcadaea29fa297a8a9a5a29faa9ba4a9a798@hometiptop.thearthomes.com>
Date: Thu, 11 Jun 2015 22:50:43 -0500
Mime-Version: 1.0
Content-Type: text/html; charset="ISO-8859-1"
Content-Transfer-Encoding: 7bit

<html>
<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Transitional//EN" "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-transitional.dtd">
<html>
<head>
</head>
<body>
<p><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;"> Just in case you missed the email I sent you a couple of days ago&hellip;</span><br /><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">Here&rsquo;s a mini-training to help you start your freelance career with </span><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">fewer mistakes, less stress, and more consistent income from the </span><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">very beginning:</span><br /><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">&gt;&gt; <a href="http://PAreFsvFGxN.thearthomes.com/u/828it26561cKXpPjJs1630dcc9d3ded6a1dee9ddd0dbc2e1d8e2a8cadccae6d4e2cdd99ec7dc">Break into making money from home</a> &lt;&lt;</span><br /><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">Ok, that&rsquo;s all for now. Go get your free
 training and we&rsquo;ll talk about </span><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">it later :)</span></p>
<p><br /><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">D. Anderson,</span><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: small;">The Pirate Trader</span><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><span style="font-family: arial, helvetica, sans-serif; font-size: xx-small;">You are receiving this email because you have subscribed to our mailing list

Not for you? <a href="http://uPdbWj.thearthomes.com/unsub.php?id=dcc9d3ded6a1dee9ddd0dbc2e1d8e2a8cadccae6d4e2cdd99ec7dc&did=26561&sid=1630">Say a word</a> and you won&rsquo;t hear from me again.</span><br /><br /></p>
</body>
</html>

<a href='http://Jq.thearthomes.com/track2.php?id=26561&m=dcc9d3ded6a1dee9ddd0dbc2e1d8e2a8cadccae6d4e2cdd99ec7dc&vid=9865'></a><img border='0' src='http://pHFDvEVaFetrf.thearthomes.com/track.php?id=26561&m=dcc9d3ded6a1dee9ddd0dbc2e1d8e2a8cadccae6d4e2cdd99ec7dc' width='1' height='1'>
</html>


---------------------------------------------------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaarallinen WEB