sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kutsuu sinua

Ehkä mielettömin ansaposti mitä verkkotoimintani aikana olen saanut sähköpostiin.
Kirje on ollut hieman eri versioina liikkeellä jo viime syyskuusta lähtien (2022).
Äläkää kukaan menkö tähänkään lankaan.
Lähettäjä näkyy, kun viette kohdistimen lähettäjänimen yläpuolelle.
"poliisihallitus358(@)gmail.com" Mistä lähtien poliisi on käyttänyt G-mail ilmaisosoitteita???? Ei varmasti käytä, ainakaan yhdessäkään virallisessa kirjeessään.

Sen lisäksi Poliisi EI lähetä "tyhjiä" kirjeitä, joissa olisi vain PDF liite.
Mihinkähän kirjeeseeni tämä "RE: Kutsu" mahtaakaan vastata? En ole kutsunut ainuttakaan poliisia, tai tämän kirjeen lähettäjää koskaan minnekään.
PDF kirjeen teksti on puutaheinää.

Liitekirjeessä on leima ja allekirjoitus (mistä lie tuokin varastettu). Kaiken lisäksi spämmeri on ahdannut liitteenä olevaan kirjeeseensä joukon ylimääräisiä logoja kirjeen ylälaitaan "vaikuttavuuden" lisäämiseksi, mutta lopputulos näyttää lähinnä naurettavalta.
Kirje vaikuttaa henkilötietovarkausyritykseltä. Poliisin nimissä udellaan tietojasi.

Liitteessä ei olle virusta, tai siitä ei lähde vaarallisia linkkejä (ainakaan minulle saapuneessa versiossa). Liitteitten kanssa on kuitenkin AINA syytä olla varovainen. Jos on pienkikin epäilys liitteen turvallisuudesta - ÄLÄ KOSKE LIITTEESEEN!
Lähde siitä, että epämääräisen kirjeen liite ja linkit ovat aina vaarallisia.

----------------------------KIRJE-------------------------

----------------------------LIITE--------------------------

Mm. Turun sanomat kirjoitti myös tästä samasta ansatyypistä varoituksen:
https://www.ts.fi/uutiset/5761638

1 kommentti:

  1. Varmaankaan POLIISI EI LÄHETTELE tärkeitä/virallisia viestejä salaamattomina sähköposteina. Kaikille lukijoille tietomurunen: tavallisesti liitetiedostot eivät ole salattuja, ne pystyy mahdollinen hakkeri avamaan kuten muunkin sähköpostin.

    Poliisi ottaa yhteyttä verkossa esim. Suomi.fi-viestillä tai Omapostin kautta. Perinteisemmät kontaktit puhelin ja paperikirje. Jos esimerkiksi puhelu on odottamaton ja tulee oudosta numerosta, kannattaa miettiä, mitä tietoja antaa. Jos soittaja "haluaa varmistaa" oikean henkilön vastanneen, ÄLÄ ITSE KERRO OSOITTEITA, HETUJA tms. Soittajan pitäisi kyllä tietää, kenelle soittaa. Jos "Poliisi" soittaa ÄLÄ KERRO PANKKITUNNUKSIA, KORTTINUMEROITA ym.

    Tilanne onkin toisenlainen, jos ITSE ottaa yhteyttä poliisiin, pankkiin tai muualle. Silloin osoitetta, syntymäaikaa ja muita voidaan kysyä.

    Huijauksen merkit tässä tapauksessa:
    -Tuossa sähköpostiosoitteessa käytetty hämäyksen "parantamiseksi" numeroa 358, joka on puhelinliikenteestä tuttu Suomen maakoodi.

    -pdf:n yläosan laatikostossa "syyllisten tunnistaminen" on toinen y-kirjain korvattu saksalaisten käyttämällä u-pistepiste merkillä.

    -Oikeusministeriön logo mittasuhteet pielessä. Sitä on pystysuunnassa venytetty.



    VastaaPoista

Vaarallinen WEB