keskiviikko 26. helmikuuta 2020

VARO Finnairin kuluttajatutkimusta

Kirje vaikuttaa asialliselta mutta sen lähdekoodi ja siinä esiintyvät verkkonimet, eivät vakuuta ainakaan minua. Kuluttajatutkimus on aina riskialtis, koska niissä kerätään henkilötietoja joiden joutuminen vääriin käsiin on aina suuri riski.
Finnairilta tämä kirje ei ole tullut, eikä sen paluuosoite ole sinne menossa. En antaisi tällaiselle toimijalle henkilötietojani mistään hinnasta. Saattaa tulla kalliiksi.
Meneekö Finnairilla niin kehnosti, että on turvauduttava epämääräisiin toimijoihin, vai onko tämä ihan tavallinen hämäysspämmi ja ID varkausyritys?

Taustalla on tuore, tammikuun 16 päivä rekisteröity domain ja spämmeri käyttää varastettuja email osoitteita (vaikka väittää muuta). En ole koskaan antanut tälle tai vastaville epämääräisille organisaatioille emailosoitettani käyttöön.

Kyseessä on ID eli henkilötietovarkausyritys. Osallisuaksesi "arvontaan" joudut antamaan henkilötietosi firmalle, jonka taustoista ei ole mitään takeita.  Jos henkilötietosi menee huijarille, se tarkoittaa runsasta rahanmenoa.
FINNAIR itse varoittaa näistä huijauksista (MTV)
Myös tässä blogissa olen aiemmin varoittanut tästä Finnairin lahjakortti kirjeansasta:

Lähettäjä: ideasworthspreading.eu on tuore domainnimi, eli siitä ei ole kertynyt spämmi raporttia
Domannimi on rekisteröity vain sen pidennystä muuttamalla .net -> .eu mutta rekisteröijä ei ole kuitenkaan sama firma (joka yleensä kertoo ikävyyksistä). Domainnimi on kaiken lisäksi ylläpidossa halpispalvelimella, joka viittaa epämääräiseen liiketoimintaan.

ANALYSOINTIA domannimien taustoista:
".EU means trust" ei ihan päde, ainakaan tässä tapauksessa

ideasworthspreading.net  - ilmeisesti se alkuperäinen jonka varjossa ratsastetaan
domainnimi ohjataan edelleen  - ted.com-osoitteeseen joka kuuluu USAlaiselle mediafirmalle: TED Conferences LLC (Technology, Entertainment, Design) is an American media organization that posts talks online for free distribution under the slogan "ideas worth spreading"

JA EDELLEEN kirjeen domannimiin:
ideasworthspreading.eu
omistaja Audience Serv GmbH

ideasworthspreading-4u.eu
omistaja Audience Serv GmbH  Audience Serv is an international target group specialist founded by David Pikart with offices in Berlin, Munich, Barcelona, Amsterdam, Singapore and Hanoi... (ympäri maailmaa) MUTTA ainutkaan domannimen omistaja ei ole allekirjoittaja "BETTER INFORMATION GROUP LTD". (lukuunottamatta hämäysnimen ja osoitteen yhteydessä olevaa hämäyslinkkiä)

audienceserv.com  verkkomarkkinointifirma joka ratsastaa toisen firman nimellä ei kuulosta luotettavalta lainkaan.
domainpalvelin  INWX GmbH & Co. KG on halpis nimipalvelun tarjoaja (tarkoittaa hit and run = iske ja pakene tyyppistä touhua)

 ----------------------------------------KIRJE------------------------------------------

Jos et näe alla olevaa viestiä oikein, ole hyvä Klikkaa tästä (älä klikkaa)



Hei ja onneksi olkoon!

Sinut on valittu mukaan kuluttajatutkimukseen ja nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada Finnairin 1000€:n lahjakortti.

Vastaathan vain muutamaan kysymykseen ja tämän jälkeen täytät yhteystietosi. Kiitämme jo etukäteen.

» Klikkaa tästä  (älä klikkaa)

Saat tämän sähköpostiviestin rekisteröitymisestä johonkin tarjouksista. Käyttäjä voi milloin tahansa peruuttaa suostumuksensa sähköpostin lähettämiseen (email: hannu.kuukkanen@xxxxxx.fi).

BETTER INFORMATION GROUP LTD.
PO Box 620 132-134 Great Ancoats Street Manchester M4 6DE, England
Company No.: 10543466 | 5d24c34953c43505aff86da3, Director: Cheawchan Nuban, Registered in England
E-Mail: reply@informationgroup.co.uk

Et halua lisää uutiskirjeitä? Klikkaa tästä.  (älä klikkaa)

2 kommenttia:

  1. Itselle ei jostain syystä spämmiä koskaan ilmesty, mutta on valistavaa lukea täältä mitä kaikkea tuolla liikkuu. Kiitoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sikäli "onnellisessa" asemassa, että emailini on ollut verkossa vuodesta 1994 lähtien. Silloin, kun netti oli vielä puhdas verkkohuijareista. Samoin jossain vaiheessa Elisan sähköpostitiedostot varastettiin. En katsonut aiheelliseksi vaihtaa osoitetta, koska se oli sen verran laajassa käytössä. Nyt saan ilmeisesti lähes kaikki verkkorikollisten keksinnöt koneelleni ja pääsen niitä tutkimaan ja varoittamaan pahaa-avistamattomia. Jotkut huijarit ovat yllättävän kekseliäitä.

      Poista

Vaarallinen WEB