tiistai 6. elokuuta 2019

Seksillä kaupataan ansoja

Yleensäkin sähköposteina saapuviin "paritus" ilmoituksiin tulee suhtautua kriittisesti. Pääosin ne ovat ansoja joiden linkit vievät haittaohjelmiin tai ID varkaussivustoille.
Erittäin epäilyttävä spämmi saapui useammankin postipalvelimen kiertolaisena. Kirje oli lähtöisin Thaimaasta ja sen linkki viittaa domannimeen (palvelimelle) joka on venäjällä. Nimipalvelinhistoria kertoo domainnimen seikkailleen Kiinassa ja Honkongissa. Tällainen tausta kertoo jo jotakin.

Kirjeen ei olisi pitänyt saapua koskaan minulle sillä kirjeessä on vastaanottajan osoite joka on eri, kuin mihin kirje on saapunut. Meillä on sama palveluntarjoaja mutta ei mitään muuta yhteistä.

Kirjeen lähdekoodi ei ole selväkielistä vaan se on todellista "koodia". Mitä kirje pitää sisällään, hämäystekstin lisäksi, jää arvoitukseksi  minulle, kuten myös spämmisuotimille.

Itse kirjeen teksti on "älytöntä" konekäännettyä suomenkieltä.

Googlaustuloksena varoitetaan sivuston sisältävän alastonkuvia mutta myös, että se ei ole "tavanomainen" deitti-sivu. En lataisi tuolta sivulta yhtään mitään tai edes kävisi siellä. Kannattaa pitää mielessä, että kuvakin sisältää usein linkin ja minne se linkki sitten vie tai mitä sen kautta koneellesi latautuu, on suuri riski. Sama pätee videolinkkeihin. Kuvat ja videot saattavat sisältää esitysohjelman joka osoittauttuukin virukseksi tai muuksi haittaohjelmaksi.

----------------------------KIRJE---------------------------


Kuumin tytöt ja naimattomat naiset, jotka haluavat seksiä.

Miljoonat naisten profiilit kerätään sivustollemme. He kaikki haluavat vittu nyt.

http://milanda.su

Esimerkiksi, he ovat kaupungissasi. Haluatko muita? Löydä sivustoltamme!

Audrey
Katso profiili

Violet
Katso profiili

Aurora
Katso profiili

Genesis
Katso profiili

Maya

Madelyn

Hailey

Willow


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaarallinen WEB