Näytetään tekstit, joissa on tunniste op. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste op. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. tammikuuta 2024

PANKKIHUIJAUKSISTA VAROITUS

OP kirjoittaa sivuillaan pankkihuijauksista. Tässä alla suora lainaus OP:n tekstistä (kuvat ovat myös OP:n sivuilta).
------------------------------------VAROITUS--------------------------------------

Varoitus: rikolliset kalastelevat tunnuksia nyt viestien ja puhelun yhdistelmällä
Uudenlaisessa huijaustyypissä käytetään viestiä ja puhelua. Rikolliset saattavat esiintyä esimerkiksi verottajan tai pankin edustajina.

Rikolliset havittelevat sinun ja muiden asiakkaiden tunnuksia ja varoja nyt moniosaisella huijauksella, jossa asiakkaalle lähetetään ensin kalasteluviesti. Kun asiakas luovuttaa tunnuksensa kalasteluviestissä olevan linkin kautta valesivustolle, saattaa hän saada huijauspuhelun OP:n nimissä.

Jos saat OP:n nimissä puhelun, jonka oikeellisuudesta et voi varmistua, älä toimi puhelimessa annettujen ohjeistusten mukaisesti ja tee esimerkiksi varojen siirtoa toiselle tilille, vaan sulje puhelu ja ilmoita asiasta omaan pankkiisi.
 
Tällä hetkellä leviää etenkin huijaus, jossa uhri saa ensin tekstiviestin esimerkiksi verottajan nimissä. Kun uhri luovuttaa tunnukset kalastelutekstiviestin linkistä valesivustolle, saattaa hän tämän jälkeen saada puhelun OP:n nimissä. Puhelussa rikollinen kysyy uhrilta, onko hän edennyt saamansa viestin linkistä ja kertoo viestin olleen huijausta. Seuraavaksi rikollinen kertoo uhrin varojen olevan vaarantuneet ja ohjeistaa siirtämään ne ”turvatilille”. Rikollinen on saattanut tehdä maksun valmiiksi uhrin verkkopankkiin ja kehottaa häntä vahvistamaan petollisen maksun. Turvatiliä ei ole oikeasti olemassa, vaan uhrin varat päätyvät rikollisille.
 
Pankki tai viranomainen ei koskaan soita puheluita ja pyydä asiakasta luovuttamaan verkkopalvelutunnuksia tai tekemään maksuja.
 
Liikkeellä on myös monia erilaisia kalasteluviestejä OP:n nimissä. Viesteissä vedotaan esimerkiksi maksuyritykseen tai mobiiliavaimen käyttöönottoon.
 
Tällä hetkellä leviävät etenkin sellaiset viestit, joissa
 
pyydetään soittamaan viestissä olevaan numeroon
kerrotaan maksuyrityksestä
pyydetään päivittämään henkilöllisyys
on kalastelulinkki, joka voi muistuttaa OP:n omaa verkkosivuosoitetta, mutta eroaa siitä kirjoitusasultaan.
(LISÄYS OP:n verkko-osoitteen TULEE PÄÄTTYÄ aina kirjaimiin "op.fi")



Huomaathan, että kalasteluviestit saattavat näkyä samassa viestiketjussa OP:n aitojen tekstiviestien kanssa.
Jos saat tällaisen viestin, älä klikkaa siinä olevaa linkkiä. Verkkorikolliset muuttavat huijausviestien sisältöä usein, joten myös muunlaisia huijausviestejä voi olla liikkeellä.

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

OP huijaus Intiasta

Huonekalualan yrityksen varastetulla osoitteella lähetetty pankkitietojen kalastelukirje.
Kirje ei saavu OP pankista, vaan huijarilta Intiasta.
ÄLÄ KOSKE LINKKEIHIN.

Saman sisältöinen huijauskirje saapui myös osoitteesta OP DESK<peru@bepic(.)com>, joka kone sijaitsee Kanadassa. Huomaa vastaanottajan osoitteen vaihtuminen, vaikka roskapostikirje on saapunut edelleenkin minulle.
Koska on erittäin varmaa, että kirjeen lähettäjä on sama, epäilys kääntyy venäläiseen trollitehtaaseen.

--------------------------------------KIRJE---------------------------------------

KOLMAS SAMANLAINEN HUIJAUSYRITYS zairelaisesta osoitteesta: <peter@pjsexpress(.)co.za> Tämä osoittaa, että huijauskirje voidaan lähettää aivan millä osoitteella tahansa. Tässä on hämäyksenä poimittu (ilmeisimmin verkkosivuilta) myös Diggariklubin osoite on kirjoitettu "vastaanottajaksi", joka on myös selkeä huijausyrityksen tunnusmerkki.



maanantai 7. elokuuta 2023

OP Petos - nimissä huijaus Turkista

Turkkilainen korkeakoulu Izmirissä (ilmeisesti hakkeroitu osoite) lähestyy sinua OP:n valeasussa ja yrittää varastaa sinulta OP pankin kirjautumistunnuksesi.
Linkki osoittaa USA:laisen uskonnollisen ryhmän (elevationic.us - Elevation Church)  palvelimelle.
Varoitin lähettäjän ja linkin kohteen domainin omistajia mahdollisesta palvelimen hakkeroinnista ja kehoitin putsaamaan koneen rikollisen aineistosta.
Turkkilaisen yliopiston koneilta on saapunut aiemminkin roskapostia. Kannattaa seurata domainnimen päätettä "edu.tr".

---------------------------------KIRJE--------------------------------

Turkkilainen oppilaitos ilmoitti estäneensä huijaripostittajan palvelimeltaan. Kiitos heille verkkoaktiivisuudestaan. Usalainen uskonnollinen ryhmittymä ei ole vastannut. Verkkohaku ilmoittaa, että palvelin ei ole enää verkossa.


maanantai 31. heinäkuuta 2023

Huijari esiintyy OP:nä

Sain samanlaisen huijaustekstiviestin, josta kerrottiin täällä viimeksi reilu viikko sitten. Lähettäjän numeron alussa maakoodi +353 joka viittaa Irlantiin.


En ole OP:n asiakas, joten tämä on HUIJAUS!!!

Myös viestissä näkyvä verkko-osoite on täysin HUUHAATA!!! Se vie tyypilliselle huijaussivulle, joka näyttää aidolta, mutta ei toimi oikean sivun tapaan. Kalastelee vain pankkitunnusta ja salasanaa. Lähetin tästä huijaussivusta tietoturvailmoituksen Osuuspankille.


Osuuspankin virallinen verkkosivu löytyy https://op.fi tai https://www.op.fi


tiistai 25. heinäkuuta 2023

PANKKITIETOJA EI SAA PÄIVITTÄÄ LINKISTÄ

Samalla kertaa, ilmeisimmin jopa samalta huijarilta, saapui toinenkin OP yritelmä.
Tässä kerätään kaikki pankkitietosi ja tilisi tyhjennetään niiden avulla. Tässä kaapataan,  suorasanaisesti, myös kirjautumistunnuksesi.
KIRJE EI SAAVU OSUUSPANKISTA. op.fi@email(.)com ei ole pankin osoite.

--------------------------------KIRJE--------------------------

Nämä OP huijaukset saapuivat samalla kertaa peräkkäin, joten on vahva usko, että kyseessä on sama ja tunnettu rikollinen, joka yrittää kaapata pankkitunnuksia hyväuskoisilta.
Kuten on helppo huomata, OP:n e-mail-osoitteet on väärennetty.

Molemmat kirjeet ovat saapuneet saksalaisen yrityksen koneelta, joka on ilmeisesti kaapattu.

PANKIN NIMISSÄ varastetaan puhelinnumerosi

OP:n nimissä saapui huijausyritys, jonka tarkoitus on anastaa puhelinnumerosi ja muita pankkitietojasi. Kryptattu linkki on ilmoitettu vaaralliseksi virustorjuntasivustoilla.
Kirje EI TULE PANKISTA. op.fi@noreply(.)fi ei ole OP:n osoite. Puhelinnumeroa käytetään pankkitunnistautumisessa, joten sen joutuminen rikollisen käsiin pankkitietojesi kanssa, mahdollistaa tilisi tyhjentämisen. Myös puhelinhuijaukset pankin nimissä tulevat mahdollisiksi.

--------------------------------KIRJE------------------------------

Kirje on saapunut saksalaisen yrityksen koneelta, joka on ilmeisesti kaapattu.


tiistai 23. toukokuuta 2023

Osuuspankin Nimissä kiertää jälleen ANSA

ÄLÄ KOSKE TÄMÄN KIRJEEN LINKKEIHIN.
Osuuspankki ei pyydä linkkien kautta pankki-kirjautumista asiakkailtaan. Tämä on HUIJAUS jossa menetät pankkikirjautumistietosi rikolliselle.

-----------------------------KIRJE---------------------------

Päivitä omat tietosi - (OP-ryhmän)

From OP-Verkkopalvelu
To hannu.kuukkanen@xxxxxxxxx
Cc Osuuspankki@verkkopankki.fi (tämä ei ole Osuuspankin osoite, vaan Netvia Oy:ltä varastettu, myynnissä oleva osoite)
Date Sun 15:31

Here's how to reset it
          [1]
(28 linkkiä poistettu. Osa meni rikollisen palvelimelle ja osa oli hämäyksen vuoksi Osuuspankin osoitteita)

         hannu.kuukkanen@xxxxxxxxxxx [2]

         Päivitä asiakastietosi

Meidän velvollisuutemme on yhdessä kanssasi huolehtia siitä, että
pankkiasiointiin liittyvät tietosi ovat ajan tasalla. Siksi pyydämme
sinua nyt päivittämään tietosi vastaamalla muutamiin kysymyksiin.
Suosittelemme päivittämään tiedot heti, niin asiasta ei tarvitse
murehtia myöhemmin.          

Päivitä Osuuspankin tunnuksilla [3]  (Pankki ei pyydä kirjautumaan tunnuksillasi linkin kautta. Linkki ei vie Osuuspankkiin. Linkki on salattu, joka viittaa verkkorikokseen)        

Prosessi järjestelmän ja tietojen päivittämiseksi on tehty
mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi.  

Terveisin
OP-ryhmän [1]  (Linkki ei vie Osuuspankkiin. Linkki on salattu, joka viittaa verkkorikokseen)     

Osuuspankki
Asiakaspalvelu          

 [4]

MITEN YHTEISKUNTA JA YRITYSELÄMÄ ON MUUTTUNUT? [4]

Liikkeessä, kirjoituksia yhteiskunnan ja yrityselämän muutoksesta -kirja
julkaistiin 9.5.2022 OP Ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion
60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Nyt voit lukea kirjan artikkeleita OP
Mediassa. [4]

OP Ryhmä
Gebhardinaukio 1, 00510 Helsinki, Finland
Helsinki +358 10 252010

     *
© OP Ryhmä [5] (Linkki ei vie Osuuspankkiin, hämäys viittaa verkkorikokseen)
     *

     *
BIC: OKOYFIHH

     *
Tietosuoja [6] | Saavutettavuus [7] | Käyttöehdot [8] | Sopimusehdot [9]
     *

Asiakaspalvelu [10]
Anna palautetta [11]
Evästeiden käyttö [12]
Palveluhinnasto [13]
Puheluhinnasto [14]
Sähköinen allekirjoituspalvelu [15]
Tule OP:n asiakkaaksi [16]
Turvallinen asiointi [17]
Verkkopalvelun käyttö [18]

facebook [19]twitter [20]linkedin [21]Instagram [22]


* * »

 [1]          

            Avast [23] (sähköpostipalvelu)

          [24]

          [25]

          [26]

          [27]

         Privacy Policy [28]

Links:
(28 linkkiä poistettu. Osa meni rikollisen palvelimelle ja osa oli hämäyksen vuoksi Osuuspankin osoitteita)

op-asiakaspalvelu-osuuspankki-verkkopankki@wisebank.online  (Linkki EI vie Osuuspankkiin, viittaa verkkorikokseen) 

---------------------------------------------------------- 

 OSUUSPANKIN SIVULTA VAROITUS

Rikolliset havittelevat sinun ja muiden asiakkaiden verkkopalvelutunnuksia. Jos saat viestin, jossa ohjataan verkkopankkiin linkin kautta, se on huijaus. Älä klikkaa linkkiä tai tee mitään, mitä sinulta tällaisessa viestissä pyydetään.?Kalasteluviestit saattavat olla samassa viestijonossa OP:n omien viestien kanssa.

Verkkorikolliset lähettävät jälleen OP:n nimissä tekstiviestejä, joissa kerrotaan, että asiakkaan tili on jäädytetty epätavallisen toiminnan vuoksi. Uusina huijaussisältöinä viesteissä saatetaan myös kertoa, että asiakasta on yritetty tavoittaa, tai että asiakkaan tulee päivittää asiakastietonsa.

Huijausviesteissä asiakasta pyydetään siirtymään linkin kautta op.fi-palvelua muistuttavalle sivulle, jolla kalastellaan pankkitunnuksia ja korttitietoja.

Asiakkaamme ovat myös saaneet OP:n nimissä soitettuja huijauspuheluita. Puhelussa rikollinen kyselee tunnuksia ja maksukortin tietoja vedoten esimerkiksi väärinkäytöksen estämiseen. Älä tee mitään, mitä sinulta tällaisessa puhelussa pyydetään, vaan sulje puhelu ja ilmoita asiasta pankkiin. 
 

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Pankin numerosta saattaa soittaa huijari

Saimme OP:n numerosta puhelun MUTTA emme vastanneet siihen.

Saku Tuominen kertoo LinkedIN- tilillään syyn:

----

"Kun 010 252 0500 soittaa, luotatko siihen että soittaja on Osuuspankista? Minua pyydettiin kyllä tunnistautumaan syntymäaikani kertomalla, mutta en sitä tietenkään tehnyt. OP itse on tainnut muistuttaa, että oikeat heiltä tulevat puhelut näkyvät tuosta numerosta, mutta voin vakuuttaa että soittavan numeron väärentäminen ei ole nykyään temppu eikä mikään. On olemassa kaikille avoimia nettipalveluita, joiden kautta voi soittaa kenelle tahansa kenen numerosta tahansa ja puhelun taustalle saa nappia painamalla vielä sopivasti call centerin hälinää lisäämään uskottavuutta. Luotettavinta on pyytää soittajaa lähettämään OP:n verkkopalvelun kautta viesti ja sopimaan vaikka soittoaika. 

Pysykää vainoharhaisina ;) 

Edit: tämän kyseisen puhelun jälkeen sain verkkopalveluun sovitun viestin, eli kyseessä ei ollut huijaus."

----

Pankkien ja muiden rahalaitosten kanssa asioitaessa on aina syytä olla varovainen.
"Kuka soitti" - palvelussa on joukko kuvauksia OP:n numerosta saapuvista huijauspuheluista , eli puhelinnumeron voi väärentää! Kun saat puhelun pankista - lähde siitä, että kyseessä on huijausyritys, äläkä anna henkilötietojasi puhelimessaakaan. Mene viralliselle pankin sivulle, tai soita itse pankkiin ja kysy mistä mahtaa olla kysymys.

OP kertoo sivuillaan numeron varmistamisesta:
https://www.op.fi/turvallinen-asiointi/puhelun-varmistaminen

Näin varmistat asioinnin turvallisuuden, kun soitamme sinulle

Kun soitamme sinulle, puhelu koskee tavallisesti lähettämääsi verkkoviestiä tai muuta ajankohtaista asiointiasi. Epäile aina, jos joku puhelun aikana pyytää sinua kertomaan tunnuksiasi, salasanoja tai vaikkapa kortin numeroa. Oikea pankki tai viranomainen ei näitä pyydä. Emme myöskään lähetä sinulle puhelun aikana vahvistettavaksi maksuja, tunnistautumisia tai op.fi-kirjautumisia.

Jos epäilet soittajan olevan huijari, katkaise puhelu ja soita asiakaspalvelumme numeroon 0100 0500 (henkilöasiakkaat) tai 0100 05151 (yritysasiakkaat). Tavoitat meidät myös verkkoviestillä, chatissa ja OP:n konttoreilla.

------------------------------------------------------------------

 

torstai 2. kesäkuuta 2022

OP-Pankki toistaa S-Kaupan virheen

Sain OP-Pankilta asiakaskyselyyn vastauspyynnön.
OP toistaa S-Kaupan virheen teettämällä kyselyn yrityksellä, joka käyttää saksalaisen firman palvelinta ja ohjelmistoja, eli data näyttää kulkevan Saksan kautta. Miksi näin? Fiilbackin tiedot eivät kiinnosta, jos kyselyn data seikkailee muualla. Ei näin saavuteta asiakasluottamusta. Ainakaan minä en suostuisi vastaamaan kyselyyn josta ei löydy luotettavia taustatietoja myös alihankkijoista. Minne tietojani jakelen ja missä tietoni seikkailevat.

Näennäisesti kyselyn tuottaa feelback.fi (suomalainen) MUTTA kyselyposti lähtee Saksasta Received: from mail14.questback.com (mail14.questback.com [91.217.141.41]) osoitteesta ja koneelta, jonka omistaa "Questback GmbH". Sen verkkosivut ovat asialliset ja kertovat mitä yritys tekee MUTTA tätä firmaa ei mainita missään kohtaa kyselykirjettä.
Itse KYSELYLINKKI MENEE alidomainiin: https://tz6311.customervoice360.com joka näyttää tyhjää sivua. Päädomain customervoice360.com näyttää, että konetta ei löydy (ks. ruutukaappaus).
Näillä perusteilla en uskaltaisi antaa tällaiselle lomakkeelle minkäänlaista tietoa itsestäni. OP pankki on kuitenkin luovuttanut näiden koneiden (firmojen) käyttöön Feelbackin kautta koko asiakkaittensa sähköposti-rekisterin?

JOS minä olisin verkkokyselyjä toteuttava fima, velvoittaisin alihankkijan laittamaan jokaisen käyttämäni domainnimen aloitussivulle kertomuksen yrityksestä, joka sivun omistaa. Tämä firma ei sitä ole tehnyt, vaan näyttää tyhjää ruutua. Sellainen ei herätä luottamusta jota nimenomaan, tämän kaltaisissa verkkoliiketoiminnoissa tarvitaan.  Nyt customervoice360.com näyttää tiedon, että sivua ei löydy
Firma toteuttaa kyselyt alidomainien kautta, joten virallista domainin osoittamaa sivua ei niihin tarvita mutta asiakkaalle viestimiseen, luotettavuuden nimissä, se tarvittaisiin.
Tiedustelun ja kaivelun kautta firma löytyy MUTTA kuinka moni vaivautuu tällaisen tiedustelun tekemään ja sen jälkeen vielä uskaltaisi vastata moiseen datan kierrätyskyselyyn?

Pankin toimintana tämä kirje ei ole asiallisnen, eikä kyselyn toteutus herätä luottamusta.


 --------------------------------KIRJE--------------------------------

Kuinka tyytyväinen olet palveluihimme? Osallistu OP:n kyselyyn

From     tutkimus@feelback.fi
To     hannu.kuukkanen@xxxxxxxxxxxxxxx
Reply-To     tutkimus@feelback.fi
Date     Today 13:10

Hei,
miten olemme onnistuneet palvelemaan sinua pankkiasioissa? Tämän tutkimuksen avulla haluamme selvittää, kuinka tyytyväinen olet palveluihimme ja omistaja-asiakkaan etuihin. Antamalla palautetta ja vastaamalla saamaasi kyselyyn voit vaikuttaa palveluidemme kehittämiseen.
Vastaathan kyselyyn 16.6.2022 mennessä klikkaamalla alla olevaa linkkiä tai kopioimalla se selaimen osoitekenttään. Vastaamiseen kuluu noin 5 minuuttia.

Vastaa kyselyyn tästä
Kyselyyn vastaamiseksi et tarvitse verkkopankkitunnuksiasi, emmekä kysy maksukorttitietojasi. OP Ryhmä ei koskaan lähetä sellaisia tekstiviestejä tai sähköposteja, joissa pyydetään kirjautumaan linkistä verkkopankkitunnuksilla. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Tutkimus toteutetaan osuuspankkien toimeksiannosta.

Ystävällisin terveisin,
OP

Kaikki tutkimuksen tiedot ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Yksittäisiä vastauksia ja vastaajia ei ole mahdollista tunnistaa tutkimuksen tuloksista.  
Sait tämän viestin OP:n yhteistyökumppanilta Feelback Oy:ltä, joka käsittelee sopimuksen perusteella OP:n asiakastietoja kyselyn lähettämistä varten. Kyselyssä kerättyjä tietoja ei luovuteta Feelback Oy:lle yhtiön omiin käyttötarkoituksiin. Kyselyyn liittyvissä teknisissä kysymyksissä palvelee Feelback Oy, 0207 433 980 (arkisin klo 8–16).
Osoitelähteet: OP Asiakastutkimusrekisteri ja Osuuspankin asiakasrekisteri. Rekistereiden tietosuojaselosteet löydät sivuilta OP Asiakastutkimusrekisterin tietosuojaseloste ja Osuuspankin asiakasrekisterin tietosuojaseloste. Lisätietoa henkilötietojen käsittelystä OP Ryhmässä löydät täältä. Voit hallita antamiasi suostumuksia, lupia ja kieltoja tunnistautuneena OP.fi -palvelussa tai OP-mobiilissa.

Voit lukea lisää tästä tutkimuksesta https://www.op.fi/fi/asiakastutkimus.
---------------------------------------------------------------------------------------

perjantai 25. helmikuuta 2022

OP:n logolla huijauskirje

Tämä kirje ei tule Osuuspankista.
Kyseessä on huijaus, jolla urkitaan sinun pankkitunnuksesi.
Kohdistin tekstin "OP Ryhmä" päällä, näyttää lähettäjäosoitteen, joka on rekisteröity yliopistolle Egyptiin.
OP:n logo on varastettu OP:n verkkosivulta.

Linkki näyttää menevän Bloggeriin MUTTA se ei ole mikään turvallisuustakuu, koska sieltä sinut suoralinkitetään (et edes huomaa käväisseesi Bloggerissa) eteenpäin vaaralliselle OP:n kopiosivulle jossa sinua pyydetään kirjautumaan tilillesi. Tämä sivu kaappaa pankkitunnuksesi ja sen jälkeen tilisi tyhjennetään.




maanantai 8. marraskuuta 2021

OP - Osuuspankin nimissä pankkitietourkinta

Tämä kirjke ei tule Osuusopankista. Tämä on pankkitietojen urkinta ansa.
Jos kirjaudut linkin kautta rikollisen palvelimelle, se utelee pankkitunnuksesi ja tyhjentää tilisi.
Olen ilmiantanut palvelimen mutta sen plokkaaminen vie aina jonkin aikaa.

---------------------------------------KIRJE----------------------------------------

From    op-verkkopalvelu-fi-XXXXXXX0101010@01200fi2021.site (ei tule Osuuspankista. Osoite rikottu X merkein)
To     hannu.kuukkanen@XXXXXXX.fi
Date     Today 06:58

Hyvä Osuuspanki asiakas,

Verkkopankissa järjestelmäpäivitysten vuoksi verkkopalvelujen
käyttäjien on hyväksyttävä järjestelmäpäivitys kirjautumalla
verkkopankkiin alla olevasta linkistä.

https.//www.op_fi/ verkkopalvelu-päivittää.fi [1]

Asiakkaana teidän vastuulla on varmistaa, että käyttämäsi
verkkopalvelut ovat vaatimusten mukaisesti päivitetty.

Terveisin
OP-verkkopalvelu

=

Links:
------
[1] https://miicodeXXXXXX.com/wp-admin/user/56/

Linkki onrikottu X merkein)

tiistai 26. lokakuuta 2021

Pankkihuijausten kootut otsakkeet

Kokoan tähän postaukseen saamiani pankkitietokalasteuun tähtäävien spämmien otsakkeita.
Näitä pankkitunnusten urkinta-ansoja saapuu kaikkien pankkien nimillä.
Posti saapuu eri lähettäjäosoitteilla. Osoitteet on varastettu eri toimijoilta tai ovat huijarin perustamia ilmaisosoitteita. Linkit vievät yleensä Twitterin lyhenteiden taakse piiloitettuille pankkitietovarkaussivustoille. Saman tyyppiset ratkaisut ovat mitä ilmeisimmin saman huijarin tekemiä.

Jos pankiltasi saapunut kirje ei vastaa näitä otsakkeita, se saattaa joka tapauksessa olla ansa, joten ÄLÄ KLIKKAA kirjeen linkkejä, VAAN MENE OMAN PANKKISI VIRALLISEN OSOITTEEN KAUTTA TARKISTAMAAN TILISI ASIAT. ÄLÄ GOOGLAA PANKIN NIMELLÄ! Kirjoita aina osoite osoiteriville. Kun olet varmistunut osoitteen oikeellisuudesta, tallenna virallinen osoite kirjanmerkiksi selaimeesi seuraavaa käyttöä varten.

Nordean nimellä tulleita uusia ja vanhempiakin ansaposteja:

muistutus: viesti vastaanotettu
Linkki Twitter-osoitteeseen: (https:)//t.co/XXXFkdxW3kc9B?amp=1
(linkki rikottu XXX-merkein)
 
Usi viesti vastaanotettu
Linkki Twitter-osoitteeseen: (https:)//t.co/XXXa4HsSzrIlL
(linkki rikottu XXX-merkein)
 
Aika pyytää uusi pankkikortti
Linkki Twitter-osoitteeseen (https:)//t.co/...

Pankkitilisi suljetaan 24 tunnin kuluessa.
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//t.co/...
 
Muistutus: E-laskun saapumisilmoitus
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//t.co/...

Olet saanut tärkeän Nordlea -ilmoituksen, joka kannattaa tarkistaa välittömästi
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https://) t.co/2esHKam3or?XXXssr
(linkki rikottu XXX-merkein)
 
Tunnista itsesi uudelleen Nordea
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https://)t.XXXco/WjkRogQe2N
(linkki rikottu XXX-merkein)
 
Olet saanut tärkeän viestin: Nordea Bank
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//t.co/...
 
Toinen maksupalveludirektiivi - Payment Services Directive, PSD2
 Linkki Twitter-osoitteeseen   (https://)t.XXXco/L2dGEJQl8p
(linkki rikottu XXX-merkein)
 

S-Pankin nimssä saapuneita:
 
Tunnistus vaaditaan uudelleen
 
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//t.co/...
 

OP-Pankin nimissä saapuneita:


Olet saanut tärkeän viestin lähettäjältä: OP
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//t.coXXX/OvzcljPGDv
(linkki rikottu XXX-merkein)
 

Aktia Pankin nimissä:
 
Viesti Aktia: (asiakirja vastaanotettu):
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//t.co/...
 

POP Pankin nimissä:
 
Vahvista tietosi
Luultavasti hakkeroidulle palvelimelle: (https:/)web.maildeliverysysXXX.name.ng/secure/
(linkki rikottu XXX-merkein)
 
Danske Bankin nimissä:
 
t�rke� viesti lakimuutoksista ja tunnistamisesta
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//tXXX.co/Z2RCjusgqT
(linkki rikottu XXX-merkein)

Tunnistus vaaditaan
Linkki Twitter-osoitteeseen  (https:)//tXXX.co/Z2RCjusgqT
(linkki rikottu XXX-merkein)

torstai 21. lokakuuta 2021

OP pankin nimissä sama pankkihuijaus

OP-pankki pääsee osalliseksi pankkitietohuijauksesta. Kohta alkaa kaikkien pankkien nimet olla jo käytetty. Näillä kerätään sinun kirjautumistietosi. ÄLÄ koske linkkeihin, tai vastaa kirjeeseen. TÄMÄ ON ANSA.

Toistan myös varoituksen: ÄLÄ KOSKAAN KIRJAUDU PANKKIISI SÄHKÖPOSTIVIESTILINKISTÄ!

Kirje saapui osoitteesta: woodmanj@kosXXX.net (XXX merkeillä rikoin osoitteen)
LINKKI menisi rikollisen palvelimelle: (https:)//t.coXXX/OvzcljPGDv (XXX merkeillä rikoin osoitteen. Huomaa, että rikollinen pystyy edelleen käyttämään Twitterin linkinlyhennyspalvelua, vaikka olen useaan otteeseen varoittanut Twitteriä väärinkäytöksistä. Koska nämä linkit eivät ole enää Twitterin sisäisiä - eikä purettavissa-, ei näitä saisi pystyä käyttämään sen ulkopuolella)

------------------------------KIRJE----------------------------

Olet saanut tärkeän viestin lähettäjältä: OP

OP-Ryhmä

Olemme yrittäneet tavoittaa sinut useita kertoja puhelimitse ja sähköpostitse, mutta olemme saaneet sinuun yhteyttä. Haluamme kiinnittää huomionne siihen, että tärkeä viesti odottaa sinua. Sinun on ehkä ryhdyttävä toimiin vastauksena tähän viestiin. Jos et vieläkään vastaa, estämme pankkitilisi ja jäädytämme sen.

Kirjaudu sisään (Oranssi buttoni. Linkki on tässä kopiossa poistettu)

-------------------------------------------------------------------

maanantai 16. elokuuta 2021

OP:n valesivustolla on huijattu kymmeiniä tuhansia euroja

Miten homma toimii:
Saat (yleensä yöllä) ikäänkuin OP:n nimissä kännyysi varoitusviestin, jossa sinua kehoitetaan viipymättä tarkistamaan, ja mahdollisesti estämään, tilitäsi tapahtuva/tapahtununut nosto. Linkki vie huijarin sivuille, ei pankkiin. Kun olet antanut huijarin sivuille pankkikirjautumistietosi, huijati pääsee käsiksi tiliisi ja tyhjentää sen. Huijari pystyy jopa siirtämään varoja eri tileiltäsi, koska hän on kirjautunut pankkiin sinun tunnuksillasi (profiilillasi).

JOS pankki ei pyydä puhelinvarmennusta tilisiirroista, tapaus on pankin vastuulla ja voit hakea sieltä korvauksen.

MTV:n sivuilla (MTV 15.8.2021) on mm. kertomus Eilasta, joka menetti huijareille kymmeniä tuhansia.
Kyseessä oli, ilmeisesti linkin kautta tapahtunut, kirjautuminen, joka veikin huijarin rakentamalle, OP:n sivua jäljittelevälle sivulle. "Eila luuli maksavansa laskun, menettikin kymmenien tuhansien elakesäästönsä."

OP varoittaa näköissivuhuijauksesta omilla asiakassivuillaan.
Muidenkin pankkien nimillä ja verkkoilmeellä, tällaisia huijausyrityksia saapuu.

ÄLÄ KOSKAAN KIRJAUDU PANKKIIN SÄHKÖPOSTILINKIN KAUTTA!


PANKKIHUIJAUKSET, JOITA ON KÄSITELTY TÄSSÄ BLOGISSA
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/06/pankkitietohuijausyritys.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/06/pankkitietohuijaus-saastopankin-nimissa.html
Yläpuolella linkattua blogitekstiä yritettiin sabotoida lukuisat kerrat ilmoittamalla se sääntöjen vastaiseksi. Bloggeri-tiimi palautti sen joka kerta validina ja nyt se on toistaiseksi pysynyt luettavana. Ensimmäinen linkki vie tämän postauksen kevennettyyn versioon, jossa onnistuin eksyttämään tihutyöntekijän ja sain varoituksen pysyväksi.
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/03/aktiapankin-nimella-saapui-huijausposti.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/03/tokero-ansa-s-pankin-nimissa.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/02/s-pankin-nimissa-saapunut-ansa.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2021/01/nordean-nimella-saapunut-kalasteluviesti.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/11/todella-arveluttava-kirje-nordean.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/09/jalleen-pankkitietojasi-kalastellaan.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/06/osuuspankki-varottaa-verkkohuijauksesta.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/06/pankki-ei-tarvitse-paivityksia.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/02/osuuspankin-nimissa-tullut-huijaus.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/02/huijausta-yritetaan-finanssivalvonnan.html
https://vaarallinenweb.blogspot.com/2020/01/muistutus-saastopankin-paivitys-on-ansa.html

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Osuuspankki varottaa verkkohuijauksesta

Tämä on hyvin yleinen huijaustapa useiden  pankkien nimissä.
Olen kopioinut varoituksen OP:n sivuilta jonne vie linkki sivun alareunassa.


"OP:n asiakkaille on lähetetty huijaussähköposteja OP Ryhmän nimissä.

Viesteissä voidaan väittää, että asiakkaan tili pitäisi todentaa, ja että asiakas olisi saanut luottamuksellisen sähköpostiviestin. Viesteissä oleva linkki voi ohjata op.fi-palvelua muistuttavalle huijaussivustolle, jossa kysytään esimerkiksi verkkopankkitunnuksia ja salasanaa. Viesteillä saatetaan kalastella myös muiden pankkien verkkopankkitunnuksia.

Älä koskaan kirjaudu verkkopankkiin sähköpostitse saamasi linkin kautta. Älä koskaan luovuta tunnuksiasi toisen käyttöön tai paljasta tunnuslukujasi kenellekään – edes pankki tai viranomaiset eivät koskaan pyydä luovuttamaan tunnuksiasi tekstiviestillä, puhelimitse tai sähköpostin välityksellä esim. tietojen todentamisen yhteydessä. Epäselvissä tilanteissa ole aina ensin yhteydessä asiakaspalveluumme.

Toimi näin, jos epäilet joutuneesi huijaussähköpostin uhriksi
Jos epäilet tunnustesi joutuneen vääriin käsiin, toimi seuraavalla tavalla:

Sulje välittömästi verkkopankkitunnukset soittamalla puhelinpalveluun numeroon OP 0100 0500.
Puhelinpalvelun palveluajan ulkopuolella sulje tunnuksesi soittamalla OP:n Sulkupalvelun numeroon +358 100 0555 (24 h/vrk).
Ilmoita tapahtuneesta myös puhelinpalveluun sen avauduttua.
Näin varmistat, että olet op.fi-palvelussa
Oikean op.fi-palvelun tunnistat mm. seuraavista asioista:

Sivuston varmenne on myönnetty OP Ryhmälle (esim. OP Osuuskunta)
Sertifikaatissa on OP:n verkko-osoite (domain)
Varmenteen myöntäjä/julkaisija on Symantec, Entrust tai DigiCert
Varmenne on voimassa

Esimerkki huijaussähköpostista: "








tiistai 18. helmikuuta 2020

Osuuspankin nimissä tullut huijaus

Huijausyritys, OP:n sivulta kaapatulla kuvalla. Koko kirjeen yläosa on yhtä kuvaa ja vie samaan linkkiosoitteeseen Venäjälle.

TOISTAN. E-mail linkeistä EI saa koskaan mennä pankin palveluihin. Vain pankin oman suojatun yhteyden kautta. En suosittele ainoankaan e-mail postin linkkien klikkailua. Palveluihin kannattaa mennä suoraan yrityksen oman virallisen verkko-osoitteen kautta.

Tämä on pankkitietojen kalastus yritys.

Tämäkin huijausposti saapui Kroatialaisesta osoitteesta ja lähettäjäksi on peilattu Finskas Oy:n osoite, joka hieman muistuttaa op:n osoitetta (envelope-from asiakas-599216@opt.fi). Älä usko koskaan mitä lähettäjän osoitteen kohdalla, tai otsakkeessa lukee.

Selaa koko kirje alas asti niin näet, mistä todella on kysymys.

Alaosan linkit vievät: bbcmailiin ja autoblock.comiin jne. Eli se osuus lienee vain spämmisuodatinten hämäykseksi kopioitua soopaa. Poistin kaikki linkit turvallisuussyistä. Linkeistä oli erittäin hankala päästä eroon. Tuo kehotus tietokoneella lukuun tarkoittaa, että virus ilmeisimmin toimii vain tietokoneilla.En kuitenkaan kehoita ketään lukemaan tätä kirjettä millään koneella.

Tässä seuraavassa samanlaisessa viestissä on jo "tunnustuksen omainen" sähköpostiosoite: "asiakas-650028@bankrobber.se". Konna mikä konna.

--------------------------------------------KIRJE--------------------------------------------


OTSAKE: Tärkeää! Kutsumme sinut käyttämään ratkaisujamme nro.#301568

- Why did men stop wearing high heels?

Jos sinulla on vaikeuksia lukea tätä sähköpostia puhelimitse, avaa se tietokoneellasi.
ti, 18 helmi 2020    


Toin tähän alapuolelle uuden kuvakaappauksen, jossa näkyy koko viestin yläkerta.
Kommentoin myös kuvan alapuolella viestin rakennetta.

Kohdistimen avulla koko kuvan päällä (älä klikkaa) alamarginaaliin ilmestyy tuo venäläinen osoite.
Koko OP pankin osuus on suuri linkitetty kuva. Jatkeena on tekstiä BBC:n useasta uutisartikkelista.

tiistai 7. toukokuuta 2019

OP:n tunnuksia kalastellaan nyt myös tekstiviesteillä!

Osuuspankkikin on herännyt varoittelemaan pankkitietokalastelusta (OP:n verkkosivuilta)
Tämä koskee kaikkia pankkeja, koska huijjausviestit toistuvat samanlaisina, vain pankin nimi vaihtuu. Myös pankkien logoja käytetään huijjausviesteissä:

OP:n asiakkaiden verkkopalvelutunnuksia ja yhteystietoja kalastellaan nyt huijaussähköpostien lisäksi myös tekstiviesteillä. Lähettäjänä viesteissä saattaa näkyä OP:n asiakaspalvelua muistuttava taho. Kalasteluviesteissä voidaan kertoa esimerkiksi verkkopankin päivityksestä, joka tulisi tehdä sähköpostissa tai tekstiviestissä olevan linkin kautta. Viesteissä oleva linkki ohjaa OP:n verkkopalvelusivua muistuttavalle huijaussivustolle.

Mikäli huijaussivustolla on antanut henkilökohtaisia tietoja kuten puhelinnumeron, huijari saattaa esiintyä pankin edustajana ja soittaa puhelinnumerosta, mikä on väärennetty näyttämään OP:n asiakaspalvelun numerolta. Verkkopalvelutunnuksia tai niiden osia, kuten avainlukuja saatetaan kalastella lisäksi tekstiviestitse. Puhelu tai viesti voi tulla myös asiakaspalvelun puhelinnumeroa muistuttavasta numerosta. Älä luovuta huijarille mitään tietoja!

Voit tarkistaa suojatun yhteyden ja varmenteen seuraavasti:

    selaimen osoiterivillä oleva osoite alkaa https://
    sivuston varmenne on myönnetty OP Ryhmälle (esim. OP Osuuskunta)
    sertifikaatissa on OP:n verkko-osoite (domain)
    varmenteen myöntäjä/julkaisija on Entrust, DigiCert tai Symantec
    varmenne on voimassa

Muistathan, että OP ei koskaan pyydä kirjautumaan verkkopalveluihin sähköpostissa tai tekstiviestissä olevan linkin kautta tai lähettämään henkilökohtaisia verkkopalvelutunnuksiasi, luottokortin tietoja tai henkilötunnusta sähköpostitse tai tekstiviestillä. Mikäli saat huijausviestin, älä vastaa viestiin tai klikkaa viestissä olevaa linkkiä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Varo kalastelusähköposteja!

OP:n asiakkaiden verkkopalvelutunnuksia ja yhteystietoja kalastellaan huijaussähköposteilla. Lähettäjänä viesteissä saattaa näkyä OP:n asiakaspalvelua muistuttava taho. Kalasteluviesteissä voidaan kertoa esimerkiksi verkkopankin päivityksestä, joka tulisi tehdä sähköpostissa olevan linkin kautta. Viesteissä oleva linkki ohjaa OP:n verkkopalvelusivua muistuttavalle huijaussivustolle.

Mikäli huijaussivustolla on antanut henkilökohtaisia tietoja kuten puhelinnumeron, huijari saattaa esiintyä pankin edustajana ja soittaa puhelinnumerosta, mikä on väärennetty näyttämään OP:n asiakaspalvelun numerolta. Puhelu voi tulla myös asiakaspalvelun puhelinnumeroa muistuttavasta numerosta. Älä luovuta huijarille mitään tietoja!

Oikean pankin sivuston tunnistat mm. seuraavista asioista:

    Sivuston varmenne on myönnetty OP Ryhmälle (esim. OP Osuuskunta).
    Varmenteen myöntäjä/julkaisija on Symantec, Entrust tai DigiCert
    Varmenne on voimassa

Muistathan, että OP ei koskaan pyydä kirjautumaan verkkopalveluihin sähköpostissa tai tekstiviestissä olevan linkin kautta tai lähettämään henkilökohtaisia verkkopalvelutunnuksiasi, luottokortin tietoja tai henkilötunnusta sähköpostitse tai tekstiviestillä. Mikäli saat huijausviestin, älä vastaa viestiin tai klikkaa viestissä olevaa linkkiä.

Mikäli olet luovuttanut verkkopalvelutunnuksesi huijaussivustolla, sulje ne välittömästi soittamalla OP 0100 0500 (arkisin kello 8-22, lauantaisin kello 10-16, pvm/mpm) puhelinpalveluun. Puhelinpalvelun palveluajan ulkopuolella sulje tunnuksesi soittamalla Sulkupalveluun +358 20 333 (24 h/vrk). Ilmoita tapahtuneesta myös puhelinpalveluun sen avauduttua.

Alla kuvakaappaus spämmipostista joka on siis ansa eikä pankin tiedote.



Olen kirjoittanut näistä pankkien nimellä saapuvista ansoista myös artikkelissa: https://vaarallinenweb.blogspot.com/2019/04/pankkitunnuksia-urkkivat-kirjeet.html

tiistai 27. marraskuuta 2018

Pankkien "päivitykset" ovat ansoja

Nyt ropisee päivittän jos jonkin pankin "päivitys" pyyntöjä, olitpa sitten asiakas tahi et. Nämä kaikki ovat ansoja joilla pyritään varastamaan henkilötietosi ja mahdollisesti myös pankkitunnuksesi.
Mihinkään linkkiin ei tule klikata. Linkki näyttää vievän spämmereiden suosiman lomakepalvelun
(form.jotformeu.com) sivulle jonka kautta tietojen varastaminen tapahtuu.
Olen näistä varoittanut jo aikaisemmin mutta kertaus ei ole koskaan pahitteeksi.
SE seikka, että lähettäjäosoitteen paikalla on "asiakaspalvelu@poppankki.fi", ei takaa, että lähetys olisi kotoisin sieltä. Lähettäjänimen voi väärentää, tai sähköpostitilin hakkeroida.
Tekniikkaa on selitetty edellisen varoituksen yhteydessä: http://vaarallinenweb.blogspot.com/2018/10/pankkien-tietoturvapaivitykset-ovat.html

Mm. tämän pankin asiakas en ole koskaan ollut, eikä tämä kirje ole tullut pankista vaan verkkorikolliselta.

-----------------KIRJEEN SISÄLTÖ------------------------

Hyvä  PoPPankki asiakas,
Verkkopankissa järjestelmäpäivitysten vuoksi verkkopalvelujen käyttäjien on hyväksyttävä järjestelmäpäivitys ja päivittää yhteystiedot ajantasalle.
Päivitä yhteystietosi ja tee järjestelmäpäivitys tästä (linkki poistettu)
Prosessi järjestelmän ja tietojen päivittämiseksi on tehty mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi.
Asiakaspalvelijamme ottaa teihin yhteyttä 72 tunnin sisällä päivittämisen jälkeen.
Terveisin
Asiakaspalvelu
POPPankki
-------------------------------------------------------------------
Ilmoitin jotformeu.com lomakesivuston ylläpitäjälle näistä ID varkauskirjeistä. Odotellaan, mitä siellä tapahtuu. Jos ei tapahdu, täytyy ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Näitä saapuu nyt aivan tuhka tiheään. Itsestäni en ole huolestunut mutta ilmeisesti ansaan on ihmisiä mennyt, koska pommitus jatkuu tauotta.


JOTFORM VASTASI KIITETTÄVÄN NOPEASTI (muutamassa tunnissa)

Jotform ilmoitti poistaneensa (ja estäneensä) epäilyttävän henkilön palvelimeltaan. Nyt ei vastaavista spämmeistä pitäisi olla haittaa. Tietysti spämmeri hakee seuraavan huonosti hoidetun vastaavan sivuston. Odotellaan sitä.

____________________________________________
Answered by BitiaP

Thank you very much for reporting those forms, all of them are suspended now and their IP has been banned, if you come across with suspicious activity involving our forms, do not hesitate to contact us.
Thank you
____________________________________________

torstai 23. elokuuta 2018

Osuuspankin nimellä tullut ansa

TÄMÄ ON VAARALLINEN ANSA.
Eri pankkien asiakkaita yritetään naruttaa näillä "Päivittää" tai vastaavilla sähköpostiansoilla.
ÄLÄ koskaan mene pankin sivuille ainoankaan e-mail-linkin tai vieraan verkkosivun linkin kautta. KÄYTÄ aina pankin todellista osoitetta pankissa asioidessasi. Tässä kirjeessä olevista linkeistä ei ainutkaan vie Osuuspankin sivuille. Tämän ansan tarkoituksena on rosvota tililtäsi rahat.

OP varoittaa näistä ansaposteista. Linkki tässäkin blogissa:
http://vaarallinenweb.blogspot.com/2016/06/opn-asiakkaisiin-kohdistuva.html

E-mailin linkeissä olevat domannimet on tarkistettu ja niiden tiedot ovat kuvan alapuolella.




Tuo tietopäivityslinkki vie tunnetulle, spämmereidenkin käyttämälle "jotformeu.com-lomakesivustolle" jossa henkilötietosi kaapataan. Mahdollisesti myös tärkeät pankkitietosi jos ne sorrut sinne antamaan. Sen jälkeen pankkitilisi alkaa tyhjetä.

e-mail on sapunut: info@phgvjqitdwijsr.usa.cc= usa.cc on "Free domain service provider for USA.CC domains" eli spämmereille ilmaisdomaineja jakeleva palvelu.
Täältä tulevan postin voi ohjata suoraan roskikseen.

Lähettäjän palvelin on:

The company "test . com" [Create Tests for Organizational Training and Certification Programs  ] See their contact page: Contact Us  "Test.com" Testipalvelua on käytetty mitä ilmeisimmin spämmäykseen.

MUITA PANKKIEN NIMELLÄ RAKENNETTUJA ANSOJA:
Nordean tapaus:
http://vaarallinenweb.blogspot.fi/2015/08/erittain-vaarallinen-e-mail-nordeasta.html?view=sidebar

AKTIA pankin nimissä tehty yritys oli melko tökerö mutta aivan vastaava:
http://vaarallinenweb.blogspot.fi/2015/09/aktia-pankkikortti-huijjaus.html?view=sidebar

maanantai 13. kesäkuuta 2016

OPn asiakkaisiin kohdistuva tietojenkalastelu

OP:n sivuilla on uutisten joukossa seuraava varoitus.

16.5.2016
OPn nimissä on liikkeellä huijaussähköposteja, joiden avulla yritetään kalastella henkilötietoja ja verkkopankkitunnuksia. Huijaussähköpostissa kerrotaan kriittisestä päivityksestä, joka tulisi tehdä klikkaamalla sähköpostissa olevaa linkkiä. Jos olet antanut henkilökohtaisia tietojasi huijaussivustolla, huijari saattaa myös soittaa esiintyen OPn Turvallisuushenkilönä, urkkiakseen sinulta lisätietoja. Älä luovuta huijarille mitään tietoja!
Oikean pankin sivuston tunnistat mm. seuraavista asioista:
  • Selaimen osoiterivillä oleva osoite alkaa https://  
  • Sivuston varmenne on myönnetty OP Ryhmälle ( esim. OP Osuuskunta).  
  • Varmenteen myöntäjä/julkaisija on Symantec
  • Varmenne on voimassa
Muistathan, että OP ei koskaan pyydä kirjautumaan verkkopalveluihin sähköpostissa tai tekstiviestissä olevan linkin kautta tai lähettämään henkilökohtaisia verkkopalvelutunnuksiasi, luottokortin tietoja tai henkilötunnusta sähköpostitse tai tekstiviestillä. Mikäli saat huijausviestin, älä vastaa viestiin tai klikkaa viestissä olevaa linkkiä. Mikäli olet luovuttanut verkkopankkitunnuksesi tai luottokorttitietosi huijaussivustolla, sulje ne välittömästi soittamalla OP 0100 0500 (arkisin kello 8-22, pvm/mpm) puhelinpalveluun. Puhelinpalvelun palveluajan ulkopuolella sulje tunnuksesi soittamalla Sulkupalveluun +358 20 333 (24 h/vrk). Ilmoita tapahtuneesta myös puhelinpalveluun sen avauduttua.

------------------------------------------------------
Tässä tapauksessa huijjaus on naamioitu OP:n logolla ym. hämäyksin ikäänkuin OP:n verkkosivujen materiaaliksi. Tämä ei ole mitenkään harvinaista joten e-mailitse tulevissa pankkien "yhteenotoissa" kannattaa olla varovainen eikä siis tule klikkailla sellaisen sähköpostin linkkejä, vaan pankkiin mennään aina todellisen verkko-osoitteen kautta.

Olen edelleen sitä mieltä, että tällainen pankin sivuilla oleva varoitus ei poista täysin pankin vastuuta. Olisi syytä lähettää tämä tieto myös asiakkaille postitse vähintään kertaalleen. Se ei maksa paljon mutta saattaa pelastaa asiakkaita harmeilta ja asiakassuhteita.


Alla OP pankin sivuilta kopioituja "phishing" eli tietokalasteluun tähtääviä väärennettyjä viestejä ja "pankkimaisiksi" naamioituja sivujen kuvia. Alussa väärennetty viesti.








Mielipiteenäni: Pankki voisi edelleen keskittyä pankkiliiketoimintaan ja asiakaspalveluun ja jättää vähemmälle nuo "terveyspalvelurönsyt". Vakuutuspalvelutkin ovat jo siinä ja siinä, ovatko ne pankille ominaista toimintaa?